Arkkitehtuurin suuntauksia

Oppitunti – Suomen historiallinen arkkitehtuuri

Tämä oppimateriaali on osa tehtävää, jossa opiskelijoiden tulee itse tutkia ja löytää ympäristöstään muutamia yleisimpiä historiallisia rakennustyylejä.

Itse tehtävänanto on yksinkertainen: opiskelijoiden tulee etsiä kutakin tyylisuuntausta edustava rakennus ja kuvata se tyylisuuntauksen tunnuspiirteitä korostaen. Jokaiseen kuvaan on laadittava lyhyt kuvateksti, jossa eritellään, miten suuntauksen ominaispiirteet näkyvät kuvassa.

Vaihtoehtoisesti tyylisuuntauksia voi myös jakaa ryhmittäin siten, että jokainen ryhmä laatii lyhyen esitelmän heille määrätystä tyylisuuntauksesta (ja siihen sopivasta rakennuksesta) muille opiskelijoille esitettäväksi.

Opiskelijoilla on tehtävää suorittaessaan käytössään alla oleva materiaali. Oppimateriaaliin on hyödyllistä liittää jokin esimerkki kustakin arkkitehtuurin suuntauksesta – esimerkkikuvat eivät saa kuitenkaan olla liian johdattelevia, ja ne kannattaakin valita jostain muualta kuin lähiympäristöstä.

Kustavilainen tyyli

Ruotsin valtakunnassa Kustaa III:n ja Kustaa IV:n valtakausilla (1771–1809) vallinnutta uusklassista (eli antiikin arkkitehtuurista inspiroitunutta) arkkitehtuurisuuntausta kutsutaan kustavilaisuudeksi. Vaikka suuntaus saikin nimensä em. hallitsijoilta, siitä on havaittavissa myös heidän valtakauttaan edeltävä ns. varhaiskustavilainen muoto, jonka ruotsalaiset arkkitehdit toivat kotimaahansa Ranskaan ja Italiaan tekemiltään matkoilta.

Vaikka kustavilaisuus hakikin innoitusta antiikin arkkitehtuurista, sai se suomalaisessa puurakentamisessa lopulta varsin vaatimattoman muodon.

Kustavilaiseen kaupunkikuvaan kuuluivat Suomessa erityisesti punamullalla maalatut, kaksikerroksiset ja pystylaudoitetut talot, joissa julkisivua jäsentelevät osat, kuten ikkunoiden listat maalattiin ulkoseinää vaaleammalla värillä.

Kustavilaista aikaa edeltävällä kaudella talot jätettiin tosiasiassa usein tyystin maalaamatta.

Kustavilaisen tyylin ominaispiirteitä puurakentamisessa:

• Kaksikerroksinen rakentaminen loi kustavilaisen ajan kaupunkikuvaan kapean ja korkean katutilan
• Tyyliä hallitsi pystylaudoitetut julkisivut, joissa käytettiin usein myös seinäpintaa jakavia pystyrimoja tai litteitä koristepilareita eli pilastereita
• Sinertävänharmaa ja vaaleankellertävä olivat muodikkaita värejä, mutta punamulta oli edelleen laajassa käytössä
• Julkisivua jäsentelevät osat (kuten ovien ja ikkunoiden listat) maalattiin vaaleammilla, yleensä valkoisensävyisillä väreillä

Empiretyyli

Empiretyyli on 1800-luvun alkupuolella (tai myöhemmin, maasta riippuen) vaikuttanut taidesuuntaus, jota ilmentää antiikin arkkitehtuurista ammentaminen: jäykkyys, selkeälinjaisuus ja antiikin koristeaiheet. Ranskasta lähtenyt suuntaus omaksui Suomessa vaikutteita sekä idästä että lännestä, mutta pääasiallisesti Suomen empire noudatteli venäläistä linjaa.

Vanhojen suomalaisten puutalokaupunkien (esim. Rauma, Kristiinankaupunki tai Uusikaupunki) keskustat ovat pullollaan empiretyylistä arkkitehtuuria.

Erityisesti varakkaat porvarit rakennuttivat talonsa muaalta Euroopasta kantautuvien arkkitehtonisten muotivirtausten mukaan. Myös pyrkimys entistä parempaan paloturvallisuuteen vakiinnutti 1850-luvulta alkaen yksikerroksisen ja leveän rakennustavan moniin kaupunkeihin.

Empiretyylin ominaispiirteitä puurakentamisessa:

• Rakennusten profiili yleensä matala ja hyvin leveä (taustalla Suomessa vallinnut paloturval-lisuuden edistämiseen pyrkivä yleinen rakennusjärjestys)
• Antiikin arkkitehtuurin jäljittely (esim. päätykolmiot, koristeaiheet ja julkisivun jaksottaminen  pilasterein eli ”littein” pilarein)
• Pelkistetty, selkeälinjainen ja ”jäykkä” tyyli
• Tyypillisesti kuusiruutuiset ikkunat
• Julkisivun verhoaminen vaakalaudoin, maalaaminen kylmin ja vaalein värein (mm. haalea keltainen, siniharmaa, vaaleanpunainen ja -vihreä) – listat ja ikkunanpielet maalattiin yleensä valkoisiksi 
• Ullakkokerroksen ja kivijalan yläpuolisen vyöhykkeen rajaaminen listalla
• Laakea aumakatto

Kansallisromantiikka (ja jugend)

Kansallisromanttisen arkkitehtuurin – joka syntyi osana laajempaa kansallismielistä taidesuuntausta Suomen ”taiteen kultakaudella” – tavoitteena oli uuden ”kotimaisen” rakennustyylin luominen.

Sen innoittajina olivat nimensä mukaisesti suomalainen kansallisromantiikka, johon kuului keskeisesti maan- ja luonnonläheisyys sekä romantisoitu menneisyys.

Kansallisromantiikka luetaan usein kuuluvaksi tuona aikana voimakkaasti vaikuttaneeseen euroopanlaajuiseen jugend-tyyliin (tunnetaan myös nimellä art nouveau), mutta siinä on kuitenkin selkeitä omaleimaisia piirteitä.

Kansallisromanttisen arkkitehtuurin ominaispiirteitä:

• Keskiaikaisuuden jäljitteleminen ulkorakentamisessa
  • Innoituksena kirkot, linnat ja kartanot
• Maanläheisten värien (erityisesti keltaisen) suosiminen
• Luonnonläheisten materiaalien (erityisesti graniitin) hyödyntäminen
• Rakennuksen ja ympäröivän luonnon yhteensovittaminen (esim. puutarhat)
• Jugendin muotokieli
  • Pyöristetyt muodot (paraabelit ja hyperbelit)
  • Japanilaisten puupiirrosten tuoma innoitus
  • Ikkunoiden vaihteleva koko, muoto ja ruutujako (vrt. empiren kuusiruutuinen ikkuna)
  • Erkkerit (ikkunalliset ulkonemat rakennuksessa), parvekkeet ja terassit
  • Epäsymmetria – havaitsetteko tätä piirrettä kuvaamassanne kohteessa?

Funktionalismi (”funkkis”) ja modernismi

Funktionalistisen arkkitehtuurin kantava voima on nimensä mukaisesti käytännöllisyys: 1920–1930-luvuilla Suomeen kantautunut, kertaustyylejä vastustava suuntaus korosti käytäntöä estetiikan sijaan. Kaikkien rakennuksen osien oli palveltava tarkoitustaan mahdollisimman hyvin – tarpeeton koristelu karsittiin siis piirustuksista pois.

Koruttomuuden lisäksi myös muoto määrittyi näistä käytännöllisistä lähtökohdista, mistä johtuen kulmikkaat, laatikkomaiset ja vaakasuuntaan painottuneet muodot tulivat hallitsemaan aikalaista rakennustaidetta.

Modernismi tuli hallitsemaan erityisesti suomalaista asuntorakentamista 1900-luvun puolivälin jälkeen. Modernismin keskeiset teesit ja uusi elementtirakentamistekniikka loivat edellytykset tehokkaalle rakentamiselle ja tilankäytölle. Suomen rakennuskannasta yli 90 prosenttia onkin 1920-luvun jälkeen rakennettua.

Funktionalistisen arkkitehtuurin ominaispiirteitä:

• Käyttötarkoitus määrää muodon
  • Muotojen yksinkertaisuus – kulmikkaat ja laatikkomaiset muodot, tasakatto
  • Epäsymmetria
• Valkoiset, sileät seinäpinnat
  • Osa koruttomuuden ja käytännöllisyyden ihannetta
• Kantavat rakenteet rakennusten sisäosissa (tai ulkopuolella esim. pilareina)
  • Mahdollistaa suuret lasi- ja ikkunapinnat
  • Nauhaikkunat
• Kevyen näköiset rakenteet
• Lamellitalot (lamelli = samanlaisena toistuva rakennusyksikkö)

Suomalainen perinnerakentaminen

Euroopasta suomalaisiin kaupunkeihin kantautuneita arkkitehtonisia tyylejä ihastellessa on aina hyvä muistaa, että Suomi oli pitkään hyvin köyhä ja vaatimaton, maatalousvaltainen maa.

Barokin loisto tai hienostunut uusklassismi ei useimpien suomalaisten ympäristöön juuri kantautunut, vaan elämä jatkui samoissa vanhoissa asumisratkaisuissa – perinteikkäissä ja puhtaasti käytännöllisissä.

Suomalainen perinnerakentaminen ei Suomen ns. vanhoissa kaupungeissa ole juurikaan läsnä, johtuen niiden kosmopoliittisemmasta asemasta muutoin perifeerisessä maailmankolkassa, mutta pelkistetympi rakennustapa on silti havaittavissa esim. monissa käyttötarkoitukseltaan yksinkertaisemmissa rakennelmissa, kuten ulkorakennuksissa ja tullituvissa.

Suomalaisen perinnerakentamisen ominaispiirteitä:

• Hirret pääasiallisena rakennusmateriaalina
  • Lautarakennemenetelmä kehitettiin vasta 1900-luvulla
  • Myös julkisivut toisinaan laudoittamattomia – hirret jätettiin näkyviin
• Luonnonkivistä koottu kivijalka
• Pieni rakennuskoko – ei huonejakoa
• Pinta usein maalaamaton, toisinaan saatettiin käyttää punamultaa
• Kysymyksiä pohdittavaksi:
  • Minkälaiset tekijät selittävät em. piirteitä suomalaisessa perinnepuurakentamisessa?
  • Miksi Suomessa oli pitkään häviävän vähän kivirakennuksia? Mitkä ovat Suomen vanhimpia kivirakennuksia?