Viipurin kaupunkikuva, osa III

Viipuri Vanhan Suomen ajalla

Viipurin sotilaallinen merkitys tuli yhä vaikuttamaan merkittävästi kaupungin rakennustoimintaan – etenkin kaupungin jäädessä valtakunnan itärajan tuolle puolen Uudenkaupungin rauhassa 1721. Tuona sotaisana aikana rakennettiin muun muassa Pyhän Annan kruunu, Linnasaaren edustalla yhä kohoava linnoitus. Sen länsireunalla sijaitsee uusklassinen Haminanportti, tuolloin vielä yksi useammista Viipuria ympäröivien puolustuslaitteiden läpäisevistä porteista. Vallan vaihtuessa itään suuntautuneet linnoitukset myös ”käännettiin”, tällä kertaa lännestä tulevaa vihollista vastaan. Vallin kaupunginosaan, joka tuhoutui lähes täysin vuoden 1738 tulipalossa, muodostui kaupungin uudessa asemakaavassa (myöhemmin Paraatikenttänä tunnettu) aukio, ja alue siirtyi yksinomaan sotilasviranomaisten käyttöön. Kentän laidalle nousi vuosisadan lopulla julkinen rakennus jos toinenkin, muun muassa Kristuksen kirkastumisen kirkko, käskynhaltijan palatsi (myöh. hovioikeuden talo) sekä uusi raatihuone. Vuosisadan lopulla myös kaupungin jäljellä olevat vanhat tornit saivat nykyiset kattomuotonsa.

Linnoitustoiminta oli kaiken kaikkiaan hyvin aktiivista 1700-luvun lopun Venäjällä. Valtakunnan linnoituskaupunkeja varten laadittuja tyyppipiirustuksia ja yleisiä määräyksiä pyrittiin toteuttamaan myös Viipurissa. Määräysten perusteella uloimpien linnoitusten ulkopuolelle oli jätettävä rakentamaton vyöhyke, linnoitusesplanadi. Viipurissa esplanadin ulkopuolelle syntyi uusia esikaupunkialueita, kuten Neitsytniemi, joka rakennettiin Pyhän Annan kruunun tieltä puretun Siikaniemen tilalle. Pietarin esikaupunki puolestaan muodostui Vallin koillispuolelle siviiliväestön poistuttua alueelta.

Kivirakentamista edistettiin ja asemakaavoja revisioitiin sekä paranneltiin paloturvallisuuden nimissä. Pietarin kivirakentamisen komission Katariina II:n kaudella antamassa ohjeistuksessa oli sekä klassistisia tyyppiehdotuksia kaupunkiin rakennettavia kivisiä yksityis- ja julkisrakennuksia varten että suoranaisesti paloturvallisuuteen liittyviä sääntöjä. Komissio laati kaikkiaan 305 uutta asemakaavaa, joista myös Viipuri sai osansa – muun muassa vuonna 1794, kun vuotta aiemmin Linnoituksessa riehuneen tuhoisan tulipalon jälkeen kaupungin kaavoitus tarkistettiin ja Vallin alue järjestettiin uudelleen.

Huomattavaa on, ettei komissio katsonut suunnitelmissaan täydellistä uudisrakentamista tarpeelliseksi, ja jopa palaneiden rakennusten jäännöksiä jäi purkamatta. Tästä uuden ja vanhan yhdistelystä hyvin säilynyt esimerkki on Linnoituksessa sijaitseva, ulkoasultaan 1800-luvun loppua edustava vanha raatihuone: vuoden 1793 tulipalossa pahasti vaurioituneen, vuosien varrella mittavasti laajennetun ja renovoidun rakennuksen alimmat kerrokset ovat peräisin 1600-luvulta. Vuoden 1794 asemakaavassa Paraatikentän ympärille muodostuneeseen uuteen keskukseen laadittiin suunnitelma uusista kivisistä kaksikerroksista julkisrakennuksista – suunnitelmien vastaisesti paikalle rakentui vain neljän kasarmin rivistö ja kauppahalli, kaikki yksikerroksisia.

Kaupunkiin rakentui 1700-luvun lopulla useampikin kirkkorakennus. Edellä mainitun Kristuksen kirkastumisen kirkon lisäksi näihin kuuluvat klassismia edustava saksalais-ruotsalaisen seurakunnan Pietari-Paavalin kirkko sekä myöhäisbarokkivaikutteinen ortodoksinen Profeetta Elian kirkko. Ne ovat ilahduttavasti säästyneet sotien tuhoilta meidän päiviimme saakka. Myös tuomiokirkon kellotorni vuonna 1796 valmistuneine kellokerroksineen hallitsee Viipurin kaupunkimaisemaa yhä tänäänkin – varsinainen tuomiokirkko osui kuitenkin talvisodan pommitusten tielle, ja nykyään vain rakennuksen huonokuntoiset rauniot muistuttavat sen olemassaolosta.